sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Harjoitusturnaus Studentia 20.4. Keitele & Vantaa

Ei muuta kuin morjesta pöytään taas. Täällä ollaan sanoi Mooses jumalalle vaikkei pitänyt olla. Mutta eipä auta uskot eikä eevertit, kun takaisin yritetään päästä alasarjojen kiehtovaan maailmaan uudella innolla. Mutta sepäs tästä ja mennään asiaan. 

Eli Segerin pojat oli järjestelleet jonkinlaisen kolmen joukkueen turnauksen jossa olivat mukana Keiteleen Nuju ja ilmeisesti Säterin entinen porukka intiaanit Vantaalta jotka melkoisiksi elämäntapa-inkkareiksi osoittautuivatkin. Studentialle oli mukava tehdä paluu tuttuun miljööseen. Tuomarikin oli tuttu. Jutut oli samat kuin ennen ja muuta eroa ei ollut kuin että toinen meistä oli vähän kaventunut viime näkemisestä... 



Seger-Nuju 17-7 
Kuten numerot kertovat, niin kyyti oli Keiteleelle kylmää. Peli tosin oli alussa varsin tasaista ja Nujun orkesteri ehti johdossakin käväistä. Kuitenkin pikku hiljaa peli kääntyi väkisellä segerille. Vastapuolen leirissä oli muuten mukana kauniimpaakin sukupuolta. Olipa onni ettei Savolaisen Mikko ollut mukana. Varmaan olisi lähtenyt kaikista henkseleistään irti vaihtopenkillä tähän tyyliin: http://www.youtube.com/watch?v=lVN1Apz45AE 

Mutta itse pelistä ei suurempia sanottavia. Parempi voitti. Niin joo sen verran voisi kyllä sanoa, että toivottavasti Keiteleen nuori mies ei polveaan kovin pahasti telonut. Ambulanssilla kuitenkin oli kyssiin mentävä, kun ilmeisesti lumpio vääntyi ilman kontaktia olleessa tilanteessa. Kaikkea sitä... 

Pelaajista voitaisiin esille nostaa Lankis Janimaisesti pelaava Ossi sekä Jullen sählyiltä kynämies mr. Beginning eli Tero. On kaverilla pehmeät kädet, ei voi muuta sanoa! Ja tässäpä vielä tehot: 

Tero 3+4 
Ossi 3+2 
Jaspe 2+3 
Sorjonen 2+2 
Ike 2+1 
Tomi 1+2 
Risto 2
Ismo 2
Pude 2 
Henry 1 

Seger-Intiaanit 18-5 
Intiaanit oli saapuneet kalakukkolandiaan vähän kuin Tallinnan risteilylle. Meno oli sen mukaista. Pelillisesti melkoista höntsäilyä ja ehkä parasta oli ettei kukaan rikkonut itseään. Vähän jäi kakka maku kyllä jos suoraan sanotaan tästä pelistä. Mutta näitäkin on ja ainahan se kotiolot tuollainen voittaa 

Pelissä liekeissä: 
Tero 4+1 
Tomi 4+1 
Jaspe 3+1 
Pude 2+1 
Ossi 1+2 
Ike 1+1 
Sorjonen 1 
Risto 1
Ismo 1 
Lepi 1 
Rinne 1 

Loppulöpinät 
Semmoset neppailut oli ne. Nyt katsellaan saadaanko millaista sakkia syksylle kasaan jos saadaan. Itse olen innostukseni ilmaissut ja varmastikkin täällä netissä se näkyy sitten. Jotain uudistuksia ainakin Segerin sivujen tekniikkaan tarvitaan, kun uutiset ei pelaa ja forumin toiminta on ihan hanurista. Pitää miettiä ehkä jotain blogi-tyyppistä tms. helppoa ylläpidettävää ratkaisua Segerin tarpeisiin tässä suven aikana. Ei muuta kuin kiitos ja anteeksi!

Yhteistyökumppanit kaudella 2015-2016









Päivitetty 23.8.2015

Yhteystiedot

SK Seger Ry

SK Seger ry

Sposti: sutinen@hotmail.com

Puh. 040 567 1533       

 

Harjoitukset

Salibandy
Pohjantien koulu 24.8.2017 alkaen torstaisin kello 21.00 - 22.00

Jääkiekko
Lippumäki, kysy joukkueenjohtajalta

Yhteyshenkilöt 
Salibandy                                      
Tolonen Ismo                    
Joukkueenjohtaja                        
puh. 050 378 3877                      

ismo.k.tolonen(at)gmail.com
JääkiekkoSutinen LauriJoukkueenjohtajapuh. 050 492 0917sutisenlauri(at)gmail.com       

Historiikki





















SK Segerin historia ei suinkaan ala jo antiikin ajoista tai pimeistä syysilloista, kuten kaikki muut merkittävät tapahtumat tuntuvat tekevän, vaan aivan selkeästi helteisestä kesästä 1999. Lämpimät kelit ja virvokkeiden riittävän nauttiminen pehmittivät nykyisen hallituksen jäsenten aivot ja idea omasta salibandyporukasta kumpusi kuin itsekseen. Erityisen merkkipaaluna Segerin synnyssä voidaan pitää juhannusta 1999 Tahkolla, kun KUTOP:n pelimiehet keulivat yhteisessä saunassa huipputason panostuksesta ja menestyksestä.

Lupasimme itsellemme vielä näyttää huippusalibandyn suunnan Pohjois-Savossa. Tarkoituksena oli kuitenkin aloittaa tasolta, jossa pyrittäisiin ensin erottamaan salibrandy ja salibandy toisista. Heti aloitettiin tiivis suunnittelun ja ideoinnin kausi, joka huipentui SK Seger ry:n perustamiskokoukseen 04.12.1999.

Varsinaisen toiminnan eli reikäpallon pelaamisen kilpailunomaisesti "Segeri" pääsi aloittamaan jo helmikuun alussa 2000. Erään donitsiketjun sponsoroimaan enemmänkin harrastelijatason turnaukseen, Seger sai kasaan jo varsin hyvin hyvän porukan, jolla oli helppo työ napsia muutama voittokin.

SK Segerin rekisteröinti ja sarjapaikan varmistuminen 5. divisioonasta tapahtui loppukeväästä 2000. Puheenjohtaja Teemu Sutisen johdolla alettiin luoda mahdollisimman hyvät olosuhteet sekä kilpailullisesti että järjestötoiminnallisesti. Avauskaudelta SK Seger nousi heti avauskauden päätteeksi 4. divisioonaan. Kausilla 2004-2005 ja 2005-2006 Seger pelasi 3. divisioonassa ja tämä on ollut pelillisesti tähän hetkeen mennessä paras saavutus.

Kerran Seger - Aina Seger

Joukkue

2018-2019

Maalivahdit:

#31 Miika Paananen
#81 Iivo Pajarinen

Kenttäpelaajat:
#4 Harri Niskanen
#5 Ismo Tolonen
#8 Miika Vaittinen

#9 Petri Rinne
#10 Jiri Oinonen
#11 Anssi Gustafsson

#12 Niko Hiltunen
#13 Arttu Vesterinen
#15 Eppu Heimola
#18 Ossi Nuutinen

#19 Lassi Antikainen
#20 Marko Puustinen C
#25 Mikko Mustonen
#29 Riku Mannikainen

#44 Henri Niskanen A
#88 Mikko Matikainen


2017-2018

Maalivahdit:
#31 Miika Paananen

Kenttäpelaajat:

#4 Harri Niskanen
#5 Ismo Tolonen
#8 Miika Vaittinen

#9 Petri Rinne
#10 Jiri Oinonen
#11 Anssi Gustafsson

#12 Niko Hiltunen
#13 Arttu Vesterinen
#14 Mika Kekkonen
#15 Mika Tirkkonen
#18 Ossi Nuutinen

#19 Lassi Antikainen
#20 Marko Puustinen C
#25 Mikko Mustonen
#29 Riku Mannikainen

#44 Henri Niskanen A
#87 Kimmo Impiö
#88 Mikko Matikainen
#89 Juuso Miettinen

2016-2017

Maalivahdit:
#31 Miika Paananen
#32 Mika Eskelinen

Kenttäpelaajat:
#5 Ismo Tolonen
#8 Miika Vaittinen

#9 Petri Rinne
#10 Jiri Oinonen
#11 Anssi Gustafsson
#14 Mika Kekkonen
#15 Mika Tirkkonen
#18 Ossi Nuutinen

#19 Lassi Antikainen
#20 Marko Puustinen C
#25 Mikko Mustonen
#29 Riku Mannikainen
#68 Tuomas Nyyssönen A

#87 Kimmo Impiö
#88 Mikko Matikainen
#89 Juuso Miettinen

2015-2016

Maalivahdit:

#31 Miika Paananen
#32 Mika Eskelinen

Kenttäpelaajat:
#5 Ismo Tolonen
#8 Miika Vaittinen
#10 Jiri Oinonen
#11 Anssi Gustafsson
#14 Mika Kekkonen
#15 Mika Tirkkonen
#17 Arttu Vesterinen
#18 Ossi Nuutinen
#19 Lassi Antikainen
#20 Marko Puustinen C
#21 Mikko Sorjonen
#25 Mikko Mustonen
#29 Riku Mannikainen
#68 Tuomas Nyyssönen
#87 Kimmo Impiö A
#88 Mikko Matikainen
#89 Juuso Miettinen

2014-2015
Maalivahdit:
Mika Eskelinen
Miika Paananen
Kenttäpelaajat:
Kimmo Impiö C
Mikko Sorjonen
Niko Hiltunen
Ismo Tolonen A
Sami Toroi
Miika Vaittinen
Ossi Nuutinen
Anssi Gustafsson
Janne Puustinen
Marko Puustinen
Lassi Antikainen
Simo Vänttinen
Mikko Mustonen
Harri Niskanen
Ismo Silvennoinen
Petri Rinne
Mika Tirkkonen

2013-2014
Maalivahdit:
Juha Riissanen
Mika Eskelinen
Jarno Räsänen
Kenttäpelaajat:
Petri Rinne A
Tomi Laakkonen
Lauri Leussu
Kimmo Impiö C
Juha Lankinen
Mika Komppula
Mikko Sorjonen
Niko Hiltunen
Jari-Pekka Heimola
Ismo Silvennoinen
Ismo Tolonen A
Sami Toroi
Tero Launonen
Miika Vaittinen
Konsta Kuronen
Ossi Nuutinen
Anssi Gustafsson
Janne Puustinen