lauantai 24. lokakuuta 2015

Sarjataulukko 24.10.2015

Kappas, vaihteeksi sijalla 5.

Welhot III & Ulma, Sonkajärvi 24.10.2015




Kauden toinen turnaus pelattiin Sonkajärvellä. Paikka oli vieras jopa meille aika paljon nähneille alasarjajyrille. Mutta sieltähän se sali löytyi Eukonkanto-areenan vierestä. Tuollaista areenaa ei muuten ihan joka kylällä olekkaan. Itse peleille saatiin taas suht hyvin ukkoa. Mika oli veskareista jäänyt pois eli päivän torjuntavastuu oli Paanasella. Kenttäpelaajista sen sijaan poissa oli Juuso pakeista sekä Nyyssönen hyökkäyksestä. Sekä viime metreillä poissaoleviin jäi myös tuleva äksönjäksön-leffastarba Riku. Eli kolme kentällistä ja viisi pakkia. Sillä mentiin.


Seger - Welhot III 1-5
Welhojen farmit on aina olleet arvoituksia. Nytkin oli tilanne, että yhtään ei ollut peliä päässyt näkemään. Joku oli tilastoja scoutannut ja havainnut heidän tehneen pirusti maaleja, mutta omissakin oli soinut. Segeriläisittäin lähdettiin peliin hyvällä fiiliksellä, olihan pohjilla onnistunut treenipeli Veikkoja vastaan. Mut mut...ne onnistumiset oli jääneet sinne. Ottelu oli hirveää puskemista meiltä ja Welhot pääsi vastaiskuilla löymään itsensä 2-0 johtoon ensimmäisessä erässä. Molemmissa maaleissa oli mukana tuttu mies toimitukselle Pihkainmäestä eli nuori ja pirullisen taitava Tommi Pöyhönen



Segerillä oli paikkansa kyllä, mutta kun ei uppoa niin ei uppoa. Samaan aikaan Welhot pelasi todella tiukkaa noppaa viisaasti ja veskari otti kaiken kiinni. Kolmannen erän 4-0 osuma oli niitti ja me vaan puskettiin. Energiaa paloi umpisurkeisiin tuomareihin, mutta he eivät peliä ratkaisseet. Palataan tähän aiheeseen vielä tuolla loppuosiossa. Saatiin kuitenkin kuparinen rikki Laten toimesta kolme minsaa ennen loppua, mutta kyllä vei vastustaja tämän suvereenisti. Huonoja ei oltu eikä oltu sillassa, mutta kun ei saa maaleja ja kaveri iskee vastaan omat, niin ei mahda mitään. Veskarin piikkiin omissa soineita ei voinut myöskään laittaa

Tehot:
Lassi Antikainen 1+0
Mika Kekkonen 0+1

Ulma-Seger 3-6
Toisessa ottelussa oli aamulla hieman ehkä jopa yllättäen KBC:n pyöräyttänyt Ulma. Ottelun alku viivästyi sairastapauksen vuoksi vartin ja vaikutti varmasti vastustajaan erityisesti. Mutta ei siitä tässä yhteydessä enempää. Peli saatiin käyntiin ja homma alkoi mennä hiukan hitaammalla temmolla samaan suuntaan kuin eka kamppailu. Paitsi ettei Ulman viimeistely ollut yhtä terävää ja mekin saatiin lopulta ensimmäiseen erään maali ottelun hahmon tekemänä eli Mustin.



Toisen alkuun sama takaletti pisti Segerille 2-0 ja näytti hyvälle. Kuitenkin lepsuiltiin ja Korhonen pääsi Ulmalta kaventamaan. Maalipaikkoja tuhlailtiin meilläkin ja en tiedä oliko alusta syynä, mutta pelottavan paljon meni takaseinälle vetoja tai muuten turattiin. Etenkin Arttu kunnostautui niissä urakalla. Toisen erän ensimmäinen kymppi oli tuhlailusta huolimatta keltaisten ja näinpä johdettiin jo 5-1 Tiksan parilla osumalla ja Ossikin maalin tälläsi. Sitten taas perinteinen notkahdus ja hups! peli jo 5-3. Tarjottiin vielä ylivoimaakin viisi minuuttia Jirin vähän typerällä jäähyllä hyökkäyspäässä

Kolmas oli suht virkamiesmäistä pelailua ja ihan viimeistä kiriä ei Ulma saanut päälle. Anssi lopetti pyristelyt ajassa 41.55 ja homma oli taputeltu. Miika oli maalissa ottelun hahmoja Mustin lisäksi. Mainitaan myös Tiksa parilla osumallaan, mutta helppohan se on hyvistä syötöistä tehdä...

Tehot:
Mikko Mustonen 2+0
Mika Tirkkonen 2+0
Anssi Gustafsson 1+1
Ismo Tolonen 0+2
Ossi Nuutinen 1+0
Mikko Matikainen 0+1
Jiri Oinonen 0+1
Mikko Sorjonen 0+1

Loppulöpinät:
Perinteinen voitto ja tappio. Herraties monesko. Mutta ihan jees turnaus. Ei me älyttömän huonoja oltu ekassa pelissäkään. Sen sijaan tuomarit oli. En ihan äsken muista yhtä kuutamolla ollutta tuomariparia. Topi Juutisen osalta ymmärsi ikänsä puolesta. Mutta jos on nuori tuomari, niin ehdottomasti hyvä kokenut tuomari rinnalle. Sitä ei tarjonnut mr Sahlström. Kaverit katseli toisiaan ensimmäisessä pelissä koko ajan vihellyksen jälkeen. Se on varmin merkki siitä, että pihalla ollaan ja välttämättä ei ole selvää kumpi neula kompassissa näyttää pohjoiseen. Mailaanlyöntejä jäi viheltämättä kosolti ja jäi vaikka mitä muutakin. Selkään ajettiin ja pelattiin jalkojen välistä. Uskomattoman huono esitys.



Toivottavasti jatkossa paranee. Tuon alemmas ei varmasti paljoa pääse. Tai no peliä eivät ratkaisseet eli vielä voi toki vähän alemmas rimaa hivuttaa. Toinen ottelu meni sitten jo paljon paremmin kun nuorella Topilla oli parina Vuorisen Kalle. Vihellyksetkin alkoi toimia eli joukkueet pystyivät keskittymään olennaiseen eli pelaamiseen

tiistai 13. lokakuuta 2015

Treenipeli Vuorelan Veikot - Seger, Ahmo 13.10.2015

Vuorelan Veikot - SK Seger 7-8

Veikot ja Seger kohtasivat treenipelin merkeissä tiistai-illassa Siilissä. Joukkueet ei kovin usein vastakkain ole kentällä olleet pääosin siitä syystä, että Veikot on pelannnut aina ylemmillä sarjatasoilla. Ja pykälää ylempänä taitavat nytkin vihreät palloa läpsiä. Molemmat joukkueet oli saaneet suht hyvin porukkaa liikkeelle joskin poissaolojakin oli. Segeriltä puuttui Matikainen, Arttu, Kimmo sekä Tiksa. Veikkojen nykyjoukkueesta ei tietoa ole, mutta ainakaan Mönkköstä ei näkynyt missään.



Peliin päästiin suht hyvin mukaan vaikka ongelmia oli ison kentän kanssa tolskatessa. Käytännössä noista virheistä Veikot sitten rokotti. Oltiin 4-1 jo tappiolla toisen erän alkupuolella, mutta tultiin kuitenkin tasoihin. Tiukoissa merkeissä mentiin loppuun ja näin vain Seger käänsi pelin itselleen. Makoisa voitto ja voisi käyttää jopa termiä ansaittu.

Muutama havainto pelistä. Iso kenttä aiheutti Segerille ongelmia. Miehiä jäi selän taakse, jalka ei oikein kaikissa tilanteissa riittänyt, sijoittumisissa ongelmia. Vastaavasti taas hyökkäyspäässä pelattiin varsin hyvin. Anssi sai maalihanat auki, Tuomas oli perinteisen tehokas ja röyhkeä sekä ehkä koko syksyn paras on ollut Ossi joka tänäänkin verkkoja pöllytti. Veikoilla oli taasen vahva hyökkäys joskin pikkaisen suoraviivaisuus puuttui klap-klap-klap kiiman tiimellyksessä. Maalivahtipeli voitettiin 100-0 Paanasen vahvan pelin ansiosta ja hiukan pehmeän oloinen kuva jäi vastustajan puolustuksesta. Kiitoksia myös hyvälle tuomarille eli Hämäläisen Jarille. Olisiko tämä hyvä päättää kliseeseen: "aina on mukavampi voittaa kuin hävitä" ja olihan voitto Segerille ensimmäinen Vuorelan Veikoista. Toimitus sai tästä juuri vahvistuksen SK Segerin toimistolta

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Sarjataulukko 3.10.2015

RT porskuttaa ensimmäisen turnauksen jälkeen. Ehkä suurin havainto eiliseltä oli Apassien piristyminen edellisen kauden aika mollivoittoisen suorituksen jälkeen


lauantai 3. lokakuuta 2015

PSK & RT, Petonen 3.10.2015



Kausi starttasi tällä kertaa Petosella Pyörön koululla. Paikka on mukava ja tietenkin tuttu pelata, melkeinpä siellä mieluummin läpsii kuin Studentialla. Seger uudistui kaudelle erittäin paljon. Huomattavaa on ollut valmistautumisessa sitoutumisen hyvä taso. Porukkaa on piisannut treeneissä. Nytkin saatiin turnaukseen kolme hyökkäyskenttää ja viisi pakkia. Poissa ainoastaan Arttu, Kekkonen ja Matikainen.

Seger - PSK 6-4
Ensimmäisessä pelissä vastassa oli vitosesta noussut PSK. Nuoria miehiä oli tullut pelailemaan vajaa kymmenkunta. Meillä pistettiin Eskelistä maaliin ja lähdettiin pelaamaan tiukkaa viisikkopeliä. Siinä onnistuttiin erittäin hyvin ja ensimmäinen erä vietiinkin 5-1. Ykköskenttä Tupi-Late-Tiksa oli vahviten esillä ja Ossi komppasi. Vastustaja pelasi ehkä vähän turhankin varovaista peliä liikkeeseensä ja taitoonsa nähden.



Tähän tuli korjausta ja toinen erä sitten menikin vastustajalle 3-1. Eskelinen piti meitä pystyssä, kun ottelussa ote siirtyi vastustajalle. Segerin ainokaisen iski ylivoimalla Tupi komeasta Laten syötöstä takatolpille. Sitä voi ihailla täältä (kiitos Jari-Pekka Heimola): https://www.youtube.com/watch?v=YQwqPB2CVUY 

Kolmas erä sitten lähinnä puolustettiin ja Mikan loistopelin ansiosta lisäosumia ei nähty. Joskaan ei kyllä onnistuttu mekään. Keltaisilla ottelussa parastaan esittivät aina pirteä Tiksa sekä Ossi hyökkäyspäässä. Eskelinen myös pelasi ehkä parhaan pelinsä Seger paidassa ollen todellakin mies paikallaan

Tehot:
Tuomas Nyyssönen 2+1
Ossi Nuutinen 2+0
Mika Tirkkonen 1+1
Lassi Antikainen 1+1
Marko Puustinen 0+1
Mikko Sorjonen 0+1
Anssi Gustafsson 0+1

Seger - RT 2-6
Tunnin tauon jälkeen vastaan asteli vanha tuttu RT. Edelliskaudella jo kova Rökis ei ollut heikentynyt tippaakaan kesän mittaan vaan todella iskukykyinen nippu oli vastassa. Ensimmäinen erä pysyttiin hyvin mukana. Paananen oli vaihtunut maaliin ja otti hyviä koppeja. Tosin poikkeus sääntöön tuli heti ensimmäisessä vaihdossa kun helähti omissa. Sen jälkeen oli luukut kiinni loppuerän ja ex-KMP pelurit Juuso & Riku väsäsivät hienon maalin jossa J laittoi pitkän roikun jonka R pyöräytti ilmasta sisään. Haisi treenatulta kuviolta...



Toisessa erässä Rökiksen paremmuus tuli esille vaikka varsin ehjästi pelattiin. Hyökkäyspäässä jäi meille eniten tekemistä. RT iski kolmesti ja meille ainoastaan voimahyökkääjä, voisiko käyttää jopa termiä rouhija, Oinonen osumallaan maalinedustalta. 3-1 kuokkaan erässä ja 2-4 tappiolta kolmanteen

Kolmannessa oli tiukka kiri menossa ja peli oli varsin hyvin hallussa. Kuitenkin ajassa 42.35 Pentikäinen katkaisi sen lyömällä kaaripallon ulos tulleen Miikan längistä sisään suoraan ilmasta. Yksi vastahyökkäys heti perään ja peli oli taputeltu. Rökis oli parempi, mutta huonoja ei oltu mekään. Hyökkäyspään pelaamiseen meillä jäi paljon tekemistä sekä perinteisesti avauspeliin.

Tehot:
Riku Mannikainen 1+0
Jiri Oinonen 1+0
Juuso Miettinen 0+1
Mikko Mustonen 0+1

Loppulöpinät:
Kausi avattu. Sama kaiku on askelten kuin viime vuonnakin eli voitto ja tappio. Mutta mukava on pelata tässä porukassa. Henki on todella hyvä. Tästä on hyvä jatkaa kohti Sonkajärven turnausta. Toimitus odottaa innolla millaiseen saliin siellä päästään lätkimään....Hei niin joo ja tuomarit. Niistä aina toivotaan palautetta. Hyvin vihelsivät, ei valittamista. Eikä kyllä uudet soveltamislinjat säännöissä näkyneet, ehkä niihin ei sitten ollut tänään tarvetta.