sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Sarjataulukko 30.1.2017

Mollivoittoinen Turnaus ei kauheasti meidän kannalta tuonut muutosta. Suoran säilymisen paikka karkaa hiljalleen kaikilta neljältä viimeiseltä joukkueelta...


SB Jaws & KBC, Studentia 29.1.2017

Oli kotiturnauksen vuoro. Normaalien järjestelyrutiinien lisäksi toi lisää harmaita hiuksia maalivahtien kunto. Eskelinen oli etukäteen jo ilmoittanut, että ei ole pelikuntoinen ja nyt Paananenkin sairastui sopivasti juuri ennen peliä ja jouduttiin menemään suunnitelmaan C. Mustonen maaliin aamulla ja Eskelinen iltapeliin.



Muuten saatiin likimain kaikki ukot liikkeelle kenttäpelaajista. Pitkäaikaistoipilas Matikainen oli toimitsijana, Tiksa oli jossain sormikoukkua varmaankin vetämässä ja Kimmo vissiin opiskelemassa.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

KuPa parempi harjoitusottelussa

Pelailtiin treenivuorolla nuorekasta Kuopion Palloilijaa vastaan ottelu. Parilla kentällisellä mentiin ja vastustajalla taisi ehkä kolmekin olla. Pari erää väännettiin hyvin ja palloa liikuteltiin kivasti. Taidettiin johdossa kolmanteen lähteä. Sitten loppui liike, alkoi puskeminen, päät painuivat ja muita vähän negatiivisempia juttuja samalla vastustajan nostaessa tasoaan. Näinpä lopulta ottelu hävittiin 11-7.



Ehkä tietynlainen kulminaatiopiste hieman omituisten virheidenkin sävyttämässä ottelussa oli vastustajan ilmaveivi, joka sytytti KuPalaiset pelaamaan. Toimitus hieman kritisoisi tilannetta korkeaksi mailaksi, mutta hienohan osuma silti oli! Parempi voitti ja kotiturnaukseen on ehdottomana teemana miettiä, että miten saadaan peli pidettyä kasassa kaikki kolme erää ja hinattua suupieliä ylöspäin koko orkesterilta...

lauantai 7. tammikuuta 2017

Sarjataulukko 7.1.2017

Loppukaudesta vaaditaan venymistä suoraan sarjapaikan säilyttämiseen...

Painkillers & Apassit II, Sonkajärvi 7.1.2017

Vuosi vaihtui ja pelit jatkuivat Sonkajärvellä. Syksyn lopputulemana voitaneen todeta, että 4-divarin lohkomme on kovempi kuin aiemmalla kaudella tai sitten ollaan huononnuttu edellisestä. Ehkä vähän molempia, määppä tiijä. Mutta edellisestä turnauksesta ei pisteitä herunut ja sitä tilannetta lähdettiin korjaamaan yläsavon perukoille.



Saatiin hyvä sakki liikkeelle ottaen huomioon, että oli menossa Loppiaisesta johtuva pitkä viikonloppu. Poissa olivat ainoastaan toinen veskarimme Mika, avioliittoaan kohentamassa ollut Jiri, saunailtojen erikoistilanteiden kovin luuta Tiksa sekä Kimmo Kimisevits. Tällä kertaa vissiin kuumeessa oli hän...